Muista ystävällisesti noudattaa ohjeita ja soittoaikoja:
Nyt arviolta 3-vuotiaat veljekset Hector ja Aquiles on löydetty pentuina campolta, jonne heidät oli luultavasti dumpattu. Elämänsä ensimmäiset pari vuotta ovat pojat eläneet yhdessä. Pahoja kokemuksia ei heillä ihmisistä ole, vaan kovasti tykkäävät olla ihmisen lähellä.
Hector (enemmän ruskeaa selän päällä) on kovasti reipastunut tarhalla ja tuleekin jo reippaasti ihmisten luo silitettäväksi. Hän tulee myös hienosti toimeen kaikkien koirien kanssa.
Kaksi vuotta on pitkä aika viettää pikku häkissä, päästen silloin tällöin juoksentelemaan ja saamaan ihmisen huomiota. Nyt olisi poikien aika päästä nauttimaan oikeaa kotikoiran elämää. Haussa koti omakotitalosta, missä kunnon aidattu piha, jossa pääsee myös rallattelemaan.
Hectorilta otettu verikokeet, kaikki tulokset oli negatiiviset.
Yhdistyksemme aktiivin kertomaa 15.6.2024:
"Pojat näin tänään ja ovat nyt asustaneet erillään, koska on pientä örinää ilmaantunut. Joten omat kodit heille etsinnässä. Aquiles tulee hienosti toimeen urosten ja narttujen kanssa. Myös Hector ok narttujen sekä urosten kanssa."
Velipoika Aquiles saapui 2.5.2025 Suomeen omaa kotia etsimään - hänen kansio löytyy Suomessa olevien sivulta.
Tämän koiran adoptiovastaava on Jaana.
Larry on noin vuoden ikäinen pitbull mix? uros. Hänet on tuotu siskonsa kanssa Tobarra-tarhalle noin 2 kk ikäisenä. Heidän tarkoituksensa oli hakea molemmat koirat, kun ikää on, mutta kun saapuivat koiria hakemaan, ottivat vain siskon, koska Larryn etujalat ovat ilmeisesti jo syntymästä asti olleet hiukan väärät – asia, jonka huomasivat vasta nyt ja minkä vuoksi jättivät Larryn ja sanoivat, että hänet voitte lopettaa, sillä he eivät aio poikaa ottaa. Tarhan pitäjä ei kuitenkaan halunnut tervettä koiraa lopettaa, sillä Larry pystyy varmasti elämään hyvän elämän, koska jalat eivät mitenkään tällä hetkellä haittaa pojan liikkumista. Toki myöhemmällä iällä saattaa vaivoja tulla.
Larry on erittäin ystävällinen ja leikkisä. Pennun lailla rakastaa ihmisiä ja hän tunkikin syliin ja pusuja sateli. Muiden koirien kanssa ei ole ollut sen jälkeen, kun sisko lähti, joten etsinnässä vain koti ainokaisena. Kodin tulee olla aktiivisen rodun tuntevaa. Poika ei sovellu pikkulapsiperheeseen riehakkuutensa vuoksi.
Etujalkojen asento on hiukan parantunut kun on ikää tullut lisää.
Tämän koiran adoptiovastaava on Jaana..
Pari vuotta tarhalla ollut Kimi on iältään 3-vuotias uros. Kimistä oli tullut ilmoitus, että häntä pidetään sidottuna lyhyessä narussa campolla kaatopaikan näköisellä alueella. Täältä oli hänet haettu tarhalle.
Kimi on reipas iloinen ystävällinen koira. Hänelle paras koti on aktiivinen. Alussa pojalla on voimaa kovasti, kun häntä käytettiin pienellä lenkillä, mutta varmasti lenkit saa sujumaan paremmin, kun joka päivä saa liikuntaa.
Kimi on ok narttujen kanssa. Urosten kanssa ei ole ollut.
Tämän koiran adoptiovastaava on Jaana.
.
Arviolta 4–5 -vuotias Misha on löydetty alkuvuodesta 2023 uuden vuoden jälkeen säikähtäneenä. Tyttö oli selkeästi ja lähtenyt jonkun ketjun päästä juoksemaan karkuun. Hän on ilmeisesti ennen sitä ollut jonkun pihan perällä unohdettuja ja aliravittuna. Omistajaa ei yrityksistä huolimatta ole saatu selville ja Misha onkin nyt ollut kotihoitajallamme Espanjassa. Veritestit kaikki kunnossa, ruoka maistuu ja painoa on tullut lisää (painoa noin 30 kg).
Misha rakastaa ihmisiä, on ollut täysin sisäsiisti ja kävelee upeasti hihnassa. Hän on myös ollut ihan täydellinen kotihoitajaperheen kissojen kanssa. Ainut ongelma on, että Misha ei ole tottunut muihin koiriin ja hänellä on selkeästi niistä huonoja kokemuksia. Suosittelemme tyttöä siis ainoaksi koiraksi tai kissojen kaveriksi. Muuten helpon oloinen neiti. Rokotukset aloitettu ja varmistetaan että steriloitu/steriloidaan.
Facebook puolella videoita tytöstä.
Tämän koiran adoptiovastaava on Jaana.
Andy on keskikokoinen, arviolta 3-vuotias uros. Tarhalla on Andy ollut noin 2 vuotta. Andy oli ollut illalla kävelyllä nuoren henkilön kanssa, kun vastaan oli tullut kaksi nuorta, jotka olivat alkaneet kiusaamaan Andyä taluttanutta ihmistä, joka oli tällöin päästänyt Andyn karkuun. Tarhan eräs työntekijä oli tämä nähnyt, sai Andyn kiinni ja toi tarhalle. Ilmoituksia Andystä jaettiin joka puolelle, koska pojalla ei ollut mikrosirua. Kukaan ei kuitenkaan tullut Andyä hakemaan.
Andy tarvitsee kokeneen kodin, jolla on kokemusta ja varmuutta käsitellä koiraa. Poika on kiinnostunut ihmisistä, mutta ei välttämättä heti tule luokse. Tarvitsee siis aikaa ja kärsivällisyyttä. Andy on ok muitten koirien kanssa. Pongo oli hänen paras kaveri tarhalla. Ei lapsiperheeseen eikä kaupunkikoiraksi.
.
Tämän koiran adoptiovastaava on Jaana.
Benji on arviolta 2-vuotias keskikokoinen uros. Poika on ollut tarhalla noin vuoden. Benjistä oli soitettu tarhalle, että on koira löytynyt kadulta harhailemasta eikä omistajaa näkynyt. Tarha haki koiran. Ei mikrosirua. Lisäksi koiralla todettiin parvo. Eläinsairaalassa oli päiviä ja oli lähellä menehtyä, mutta poika saatiin kuntoon
Benji on vauhdikas iloinen ystävällinen koira. Hänelle etsitäänkin aktiivista kotia. Tulee hienosti toimeen sekä urosten että narttujen kanssa.
Tämän koiran adoptiovastaava on Jaana.
Cova on noin 4–5 v pittbull mix? narttu. Tyttö on ollut tarhalla joitain kuukausia, eikä hänen menneisyydestään ole juuri tietoa.
Leikkisä ja energinen Cova on erittäin ystävällinen ihmisille. Hänestä saa kivan koiran moneen menoon ja harrastukseen. Ei ole tietoa, miten suhtautuu muihin koiriin, sillä tyttö asustaa yksin häkissään, eikä häntä ole testattu muiden koirien kanssa.
Tämän koiran adoptiovastaava on Jaana.
Kai on noin 3,5-vuotias labradormix uros. Painoa on pojalla noin 30 kg. Hänet on löydetty kadulta harhailemasta, josta poliisit ovat hänet löytäneet ja tarhalle vieneet. Ei sirua eikä kukaan perään kysellyt.
Kai on energinen, vauhdikas ja leikkisä. Tulee hienosti toimeen narttujen kanssa, mutta urokset saavat hänet hermostumaan. Rakastaa leikkiä palloleikkejä ja palloja saisi hänelle heitellä tuntikausia. Kai etsiikin aktiivista kotia, sillä poika ei sovi sohvaperunaksi. Jos hänellä ei ole tarpeeksi aktiviteettia, niin turhautuu.
Ei kissakotiin eikä aivan pienten lasten perheeseen vauhdikkuutensa vuoksi. Hihnassa vetää jonkin verran, eli opeteltavaa on. Kastroitu. Rokotettu. Sydänmato-, erlichia- ja leishmaniatestit negatiiviset.
Tämän koiran adoptiovastaava on Jaana.
Joanna on arviolta 4-vuotias saksanpaimenkoira mix?. Rotuja voi vaan arvuutella, koska vanhempia ja rotuperimää ei ole tiedossa. Suht pienikokoinen kuitenkin tämä tyttönen.
Joannan on poliisi hakenut huonoista oloista ihmisten luota, jotka käyttivät huumeita. Tyttö oli huonossa kunnossa ja näytti kamalalta. Hän oli laiha ja turkki oli yltä päältä likainen. Joanna on nyt hoidettu kuntoon ja on hyvävointinen, painoakin on tullut juuri sopivasti lisää.
Joanna on kiltti ja ystävällinen koira ja sopii monenlaiseen perheeseen kaveriksi. Tyttö on ollut Tobarra-tarhalla jo noin 2 vuotta. Olisiko vihdoin hänen vuoro löytää itselleen oma koti?
Tämän koiran adoptiovastaava on Jaana.
Ted on noin 8-vuotias podenco mix uros. Poika löydettiin todella huonokuntoisena heinäkuussa -24 roskisten lähettyviltä. Jalat verestivät ja iho oli todella huonon näköinen. Hänet vietiin tarhalle, jossa tarkastettiin, onko sirua. Sitä ei löytynyt.
Ted oli tuhti, tukeva ja pullea. Lääkäri oli sitä mieltä, että kaikki ei ole kunnossa, joten pojalta otettiin verikokeet (mm. kilpirauhasarvot). Kokeiden perusteella Tedillä todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, johon poika saa lääkitystä ja voi elää täysin normaalia elämää. Tammikuussa -25 on otettu uudet verikokeet, joissa arvot olivat normaalit. Ted on myös laihtunut 8 kg. Lääkitystä kuitenkin jatketaan loppuelämän ajan.
Ted kävi eläinlääkärissä 8.4. tarkistuksessa ja punnituksessa. Kun Ted löydettiin elokuussa, painoi hän 42 kg ja oli tuhti ja tanakka. Mutta kun kilpirauhasen vika löydettiin ja saatiin lääkitys kohdilleen, on paino pudonnut 10 kg. Tarkastuksessa pojan paino oli 31,8kg.
Ted on yhdistyksen erityisadoptio.
Ted tulee hienosti toimeen kaikkien koirien kanssa. Poika toivoisi omaa loppuelämän kotia, missä saisi tuntea olonsa rakastetuksi ja turvalliseksi. Tedillä on tuskin koskaan ollut kotia, vaan hän on elämänsä kiertänyt katuja. Nyt Ted odottaa Espanjassa kotihoitopaikassa oman kodin löytymistä.
Tämän koiran adoptiovastaava on Jaana.
Ronan on vajaan vuoden ikäinen uros. Poika on löytynyt Hellinin kaduilta tammikuussa vaeltelemasta ja sieltä hänet on tuotu tarhalle. Ei sirua eikä kukaan ole hänen perään kysellyt.
Erittäin leikkisä, iloinen ja vauhdikas koira, joka tulee hienosti toimeen sekä urosten että narttujen kanssa. Ihmisten kanssa ystävällinen. Rakastaa rapsuja ja lähellä olemista, kun vapaaehtoiset käyvät koiria ulkoiluttamassa.
Tämän koiran adoptiovastaava on Jaana.
Parivuotias Zeus on kadulta turvaan otettu. Pojalla ei ollut sirua, eikä omistajaa ole löytynyt. Zeus rakastaa sitä, kun vapaaehtoiset tulevat tarhalle ja hän pääsee lenkille ja saa olla ihmisen seurassa. Kun poika suljetaan taas takaisin häkkiin, ei hän haluaisi sinne mennä.
Voi alkuun olla ujohko uusia ihmisiä kohtaan ja jännittynyt, mutta äkkiä lämpenee. On ollut tarhalla ok sekä urosten että narttujen kanssa.
Verikokeet otettu ja Zeus on leishmania positiivinen.
Tämän koiran adoptiovastaava on Jaana.
Georgia on arviolta 2-vuotias narttu. Painoa noin 17 kg. Katalonia paimenkoira mix. Eleli kadulla, ja kesti kauan ennen kuin tyttö saatiin kiinni ja turvaan, koska oli niin arka. Tarhalla ei alkuun kukaan saanut häntä koskea, nyt on hiukan rohkaistunut ihmisten kanssa. Tulee hienosti toimeen kaikkien koirien kanssa.
Georgia etsiikin kotia, joka ymmärtää, että alkuun voipi olla arkuutta. Georgia tarvitsee aikaa ja kärsivällisyyttä. Paras koti onkin sellainen, jossa on rohkea koirakaveri tai useampi kaveriksi. Ei pikkulapsiperheeseen eikä kaupunkikoiraksi.
Tämän koiran adoptiovastaava on Jaana.
Upea hymytyttö Hanna, mastin mix narttu. Luultavammin ei ole vielä vuottakaan vanha. Hanna oli jätetty tyhjään asuntoon, josta oli ihmiset muuttaneet pois. Naapuri teki ilmoituksen ja Hanna haettiin tarhalle. Tyttö on tällä hetkellä peloissaan, eikä alkuun juuri ole uskaltanut poistua häkistään. Päivittäin vapaaehtoiset koittavat käydä Hannaa tervehtimässä.
Hanna etsii kotia omakotitalosta, mistä löytyy aidattu piha, jossa käyskennellä. Ja mahdollisesti mukava, rohkea koirakaveri, joka näyttää tytölle, että ei ole mitään aihetta pelkoon.
Tämän koiran adoptiovastaava on Jaana.
Smudge on nuori bordercollie mix uros. Ikää pojalla arviolta 1,5 vuotta. Smudge ilmestyi erään fincan pihaan, jossa oli muita koiria. Vapaaehtoinen tiluksilla otti yhteyttä tarhalle, jotta he tarkistaisivat, onko koiralla sirua. Sirua ei ollut, joten Smudge otettiin tarhalle.
Poika on erittäin leikkisä, avoin ja sosiaalinen. Tulee hienosti toimeen urosten ja narttujen kanssa. Hampaat hienon puhtaat ja valkoiset.
Tämän koiran adoptiovastaava on Jaana.
Olivia on nuori ja energinen tyttö. Painoa noin 23 kg. Olivia oltiin jätetty tarhan ulkopuolelle ja sidottu porttiin kiinni, josta vapaaehtoinen hänet aamulla löysi. Tyttö rakastaa kaikkia ihmisiä. On ylienerginen, ja sitä onkin syytä harjoitella, jotta energiatasot saadaan laskun ja hyppiminen ym. loppuu. Tarvitsee aktiivisen kodin - kodin joka osaa positiivisin menetelmin ohjata Oliviaa.
Olivia on lenkillä alkuun erittäin vahva ja vetää kovin, joten myös tämä vaatii harjoittelua. Kovasti tykkää muista koirista ja haluaakin joka koiran kanssa leikkiä. Kissoista ei tietoa. Ei pikkulapsiperheeseen.
Steriloitu, verikokeet Espanjassa otettu - kaikki tulokset negatiiviset.
Olivian adoptiovastaava on Jaana.
Henry on noin 7-vuotias, isohko uros. Painoa noin 37 kg. Henry löytyi kadulta harhailemasta todella huonossa kunnossa syyskuussa 2024. Hänet otettiin turvaan ja vietiin lääkäriin, jossa otettiin mm. verikokeita. Henryllä todettiin useita punkkitartuntoja sekä leishmania. Henryä alettiin heti hoitamaan ja lääkitsemään ja nyt poika on kuin toinen koira.
Henry saa vielä yhden miltefrona kuurin kuukauden mittaisen, jonka jälkeen Espanjassa otetaan uudet verikokeet 2 kuukauden kuluttua miltefronan kuurin loppumisesta.
Kesällä Henry olisi valmis muuttamaan omaan kotiin. Tarhalla Henry on ollut ok muiden koirien kanssa- Ei sinänsä ole muihin koiriin huomiota kiinnittänyt.
Henryn adoptiovastaava on Jaana.
Celeste on kaunis, sinisilmäinen narttu. Ikää tytöllä arviolta 1,5 vuotta. Hänet oli hylätty lähelle Hellin kylää, jossa kylän ihmiset ensin ruokkivat koiraa. Jonkun ajan kuluttua he ilmoittivat tarhalle löytökoirasta, jota kukaan ei näyttänyt omistavan ja tarhan vapaaehtoiset hakivat Celesten turvaan.
Celeste on alkuun ujohko. Kun tapaa uusia ihmisiä ei heti tule iloisesti häntä heiluen luokse, vaan varovasti nuuskuttaen. Celestelle onkin etsinnässä koti, jossa ymmärretään hiukan arkaa koiraa, joka mahdollisesti tarvitsee aikaa ja kärsivällisyyttä enemmän.
Celeste tulee loistavasti toimeen sekä narttujen että urosten kanssa.
Tulevassa kodissa olisi hyvä olla rohkea koirakaveri. Ei kaupunkikoiraksi sopiva, eikä aivan pikkulapsiperheeseen.
Adoptiovastaava Jaana.
Lara on nuori, noin 2-vuotias pitbull-podenco mix? narttu. Säkä noin 47 cm ja painoa 17 kiloa. Leikkisä, aktiivinen koira, jonka sydän on täynnä rakkautta. Tyttö on kadulta löydetty aliravittuna ja täynnä kirppuja. Perhe, joka hänet löysi, otti suojiinsa hetkeksi ja tarhalle veivät noin 6 kuukauden ikäisenä, kun muuttivat muualle. Eli noin 1,5 vuotta on Lara ollut jo tarhalla.
Tyttö tulee toimeen kaikkien koirien sekä myös kissojen kanssa. Myös kouluikäiset lapset ovat Laran mielestä mukavia. Tyttö on reipas ja innokas tutustumaan myös kaikkiin uusiin ihmisiin.
Kävelee hyvin hihnassa ja matkustaa myös hienosti autossa.
Laralle on tehty kaksi leikkausta noin 7–8 kk iässä. Oikean lonkan dysplasia sekä oikean polven luun rappeuma oli, joten tytöllä on polvessa proteesi. Lara toipui leikkauksista hyvin, eikä ole ontunut. On ollut kivuton ja aktiivisesti liikkunut. Verikokeet Espanjassa otettu ja kaikki tulokset negatiiviset. Steriloitu.
Adoptiovastaava Jaana.
Kiwi on vajaa vuoden ikäinen, pienikokoinen bodeguero mix. Iloinen, riehakas ja reipas. Rakastaa leikkiä kaikkien koirien kanssa. Hänelle kiva koti olisi sellainen, missä on muitakin koiria tai ainakin yksi koirakaveri. Aktiivinen koti plussaa, koska virtaa pikku-ukkelilla riittää.
Adoptiovastaava Jaana.
Jaume on 10-vuotias uros. Niin surullista, että hän on viettänyt 10 vuotta tarhalla. Pikkupentuna löydetty ja 10 vuotta juuri täytti. Olisi kyllä Jaumelle ihanaa, jos hän pääsisi loppuelämäksi omaan kotiin lihapatojen ääreen. Oman ihmisen syliin ja lämpöön. Ei tarvitsisi väristä kylmällä betonilattialla kylminä talvipäivinä. Eikä pakahtua kuumuuteen kesän kuumina päivinä.
Jaume etsii kotia ainokaisena koirana. Hän rakastaa palloleikkejä. On hiukan ylipainoa vähäisen liikunnan vuoksi. Hänellä on todettu vuosia sitten leishmania, mutta tällä hetkellä ei ole aktiivinen ja tarvitsee lääkkeen enää toisinaan.
Ikänsä vuoksi on Jaume yhdistyksen erityisadoptio.
Adoptiovastaava Jaana.
Copyright © All Rights Reserved
Autetaan Eläimiä ry. Lahti / Adoptiokoirat Suomeen
Yhdistyksen rekisteröintipäivä 28.3.2014. Rekisteröintinumero 212.337. Traces-lupa FI15241